Uusi elämä alkaa Coxasta

25.04.2018 — Potilastarinat

Juttusarjassa seurataan 37-vuotiaan Emmi Putkosen matkaa tekonivelleikkaukseen Coxaan sekä hänen leikkauksen jälkeistä toipumisaikaansa ja paluuta takaisin tavalliseen, kivuttomaan elämään.

Osa 1: Emmin matka Coxaan 

Nuoresta iästään huolimatta 37-vuotias lastantarhanopettaja  on ollut kirurgin veitsen alla jo monta kertaa. Synnynnäinen lonkkavika ja sen myötä tavallista varhemmin kehittynyt nivelrikko vie hänet vihdoin pitkän ja kivuntäyteisen matkan jälkeen tekonivelleikkaukseen Coxaan. Emmin odotukset ovat nyt korkealla: hän toivoo saavansa Coxasta uuden elämän.

Emmin lonkka leikattiin ensimmäisen kerran, kun hän oli parin kuukauden ikäinen. Vasen jalka ei kasvanut samaan tahtiin kuin oikea, ja siihen tehtiin pidennysleikkaus Emmin ollessa 11-vuotias. Seuraavina vuosina leikkauksia tuli useita lisää.

 

– Reisiluun pää on epämuodostunut, ja on ollut aina tiedossa, että jo

ssain vaiheessa se tulee pettämään. Kukaan ei vain ole osannut sanoa, milloin se tapahtuu. Tällä hetkellä siinä on jo nivelrikko, Emmi kertoo.

Myös jalan liikerata on aina ollut heikompi kuin terveen jalan. Viimeisen 5–6 vuoden aikana liikkuvuus ja kivut ovat pahentuneet jatkuvasti. Muutos tapahtui pikkuhiljaa, minkä vuoksi Emmi ei heti kiinnittänyt asiaan sen vaatimaa huomiota.

– Reilu pari vuotta sitten huomasin, että juoksu ei enää onnistunut. Vähän aikaa ajattelin, että tämä menee ohi. Mutta sitten kipu paheni niin, etten pystynyt nukkumaan enkä liikkumaan.

Siitä alkoi vuosien lääkärikäyntikierre.

Liian nuori Coxaan?

Prosessi alkoi tavalliseen tapaan työterveydenhuollon kautta. Lonkka kuvattiin, ja kuvista oli nähtävissä epämuodostuma ja nivelrikko. Aluksi hoidoksi kokeiltiin särkylääkettä. Lääkkeet eivät kuitenkaan poistaneet kipuja. Noin vuoden päästä siitä Emmi tapasi ortopedin, joka totesi pitkälle edenneen nivelrikon ja määräsi tiukemmat särkylääkkeet. Coxaan pääsyä hän ei pitänyt Emmille mahdollisena vielä vuosiin tämän nuoren iän vuoksi.

– Sillä tiedolla menin eteenpäin. Samalla työterveyskäynnit ja sairaslomat lisääntyivät koko ajan, koska lastentarhanopettajan työssäni joudun koko ajan liikkumaan, menemään ylös ja alas, ottamaan nopeita liikkeitä ja asentoja. Ärsyyntynyt jalka ei niistä tykännyt.

Emmi sai hetkellisesti helpotusta hermokipuun ja jalan toimintaan fysioterapiasta, mutta pitkäaikaista apua ei siitäkään ollut. Loputon lääkkeiden syönti turrutti ja väsytti, eikä kuitenkaan auttanut tarpeeksi – kipu oli aina läsnä. Säryt estivät tekemästä mitään enää kotonakaan ja työpoissaoloja kertyi runsaasti. Ymmärtäväiset työtoverit ja lähiesimies ovat auttaneet jaksamaan, mutta poissaoloista tulee Emmille itselleen huono omatunto.

Vihdoin viime vuoden lopulla Emmi tapasi uudestaan ortopedin, joka suostui Emmin pyynnöstä kirjoittamaan lähetteen Coxaan, mutta ei antanut toivoa leikkaukseen pääsystä.

– Menin Coxaan valmiina taistelemaan saadakseni vastauksia siihen, mitä voin tehdä, jos en pääse leikkaukseen. Coxan kirurgi katseli röntgenkuviani vähän aikaa ja ilmoitti, että leikkaus on suunnitelman mukaan kahden kuukauden päästä. Siinä kohtaa purskahdin itkuun helpotuksesta.

Coxan kirurgi kertoi, että tällaisissa tapauksissa nivel alkaa yleensä 30–40 ikävuoden välillä oireilemaan hyvin äkkiä niin pahasti, ettei sille ole enää tehtävissä mitään muuta kuin uusia nivel.

– Jos olisin sen tiennyt, olisin voinut yrittää edetä toista kautta, pyytää toisen mielipiteen ja vaatia lähetettä Coxaan jo aikaisemmin, Emmi pohtii.

Odotukset korkealla

Coxaan pääsyn jälkeen kaikki on edennyt nopeasti tammikuussa saapuneesta lähetteestä huhtikuulle varattuun leikkaukseen. Leikkaukseen meno ei Emmiä jännitä, oikeastaan päinvastoin.

– Äidiltäni on vaihdettu nivelet molempiin lonkkiin, ja olen nähnyt, kuinka hänen kipuilunsa ja toimintakykynsä on parantunut valtavasti. Hieman mietityttää, kuinka arki alkaa sujua kahden ison koiran kanssa, mutta lähipiiri on jo onneksi lupautunut auttamaan puolisoani toipilasaikanani.

Balettia tanssineen, koripalloa pelanneen ja muutenkin urheilullista elämää ennen viettäneen naisen odotukset ovat nyt korkealla:

– Vaatimattomasti odotukseni on saada aivan uusi elämä leikkauksen jälkeen, Emmi nauraa. – Eniten odotan sitä, että pystyn vain olemaan tarvitsematta miettiä kipua koko ajan. Se tuntuu hassulta ja jopa pelottavaltakin, koska olen elänyt jatkuvien särkyjen kanssa niin pitkään.

– Kohta pystyn juoksemaan, hyppimään, menemään kyykkyyn ja ylipäätään liikkumaan. Voin taas alkaa suunnitella metsälenkille lähtöä koirien kanssa, Emmi iloitsee.

_________________________________________________________________________________________________________________________________________________

Osa 2: Leikkauksen jälkeen

Emmi Putkosen elämässä alituisesti läsnä ollut kipu jäi Coxan leikkauspöydälle. Itse tekonivelleikkauksesta johtuva särkykin vaimenee viikko viikolta, ja kolme viikkoa leikkauksen jälkeen Emmi on päässyt pikku hiljaa palailemaan takaisin omaan arkeensa.

Aikaisin huhtikuisena perjantaiaamuna Coxaan saapui uutta lonkkaa ja uutta, kivutonta elämää odottava Emmi. Coxaan tulon jälkeen kaikki kävi nopeasti: parin tunnin leikkauksen sekä heräämössä vietettyjen tuntien jälkeen Emmi pääsi vuodeosastolle iltapäivällä. Jo samana iltana hän käveli seisontatuen kanssa Coxan käytävillä uudella lonkallaan. Emmi kotiutui maanantaina vietettyään Coxassa kolme yötä.

Kiireetöntä ja aitoa auttamisenhalua

Coxan ilmapiiriä Emmi kuvailee rauhalliseksi ja kehuu henkilökunnasta huokuvaa kiireettömyyttä. Apua ja tukea oli aina saatavilla, eikä sen pyytämistä tarvinnut ujostella.

– Coxan koko henkilökunta fysioterapeuteista, sairaanhoitajista ja lääkäreistä laitosapulaisiin oli todella fiksua ja ystävällistä. Heillä oli aina aikaa meille potilaille. Minulle jäi hyvin positiivinen mielikuva ajastani Coxassa, Emmi kertoo.

Moni tekonivelleikkaukseen tuleva on Coxassa aivan uudenlaisessa tilanteessa, mikä voi herättää paljon kysymyksiä. Emmille painotettiin, että Coxaan saa aina ottaa yhteyttä myös kotiutumisen jälkeen.

– Olen soittanut Coxaan parikin kertaa leikkauksen jälkeen neuvoa kysyäkseni haavan paranemisesta ja muun lääkityksen yhteensopivuudesta kipulääkitykseeni. He osaavat kohdata potilaan hienosti: olipa kyseessä iso tai pieni asia, kysymyksiini on aina suhtauduttu myötätuntoisen ammattimaisesti.

Kuntoutuminen alkoi jo Coxassa

Coxassa korostetaan, että heti leikkauksen jälkeen tulisi lähteä liikkumaan ja harjoittelemaan. Sillä tavalla kuntoutuminen lähtee parhaiten käyntiin.

– Varhaista liikkumaan lähtöä pidettiin normina, eikä sitä itsekään siksi yhtään kyseenalaistanut. Heti leikkauspäivän iltana sänkyni viereen tuotiin seisomatuki, ja sen avulla lähdin kävelemään – aluksi vain vessaan ja takaisin. Seuraavana päivänä aloitin kepeillä kävelyn. Mahdollisimman itsenäiseen toimintaan kannustettiin alusta asti, mutta ammattilainen oli aina tukena, kun sitä tarvitsi.

Ensimmäinen viikko kotona oli hiljaiseloa ja hyvin rauhallista menoa. Melko nopeasti Emmi pystyi alkamaan kodin pienten askareiden hoitamisen. Kolme viikkoa leikkauksen jälkeen Emmi kulkee useimmiten yhden kepin avulla. Toinen keppi tulee vielä mukaan, kun jalkaa väsyttää tai edessä on pitempi matka. Onpa Emmi käynyt jo koiran kanssa rauhallisella lenkillä korttelin ympärikin.

Vaikeinta toipumisessa on Emmille ollut riippuvaisuus toisista ihmisistä. Aluksi apua tarvitsi moneen, esimerkiksi pukemiseen, tavaroiden nostamiseen lattialta ja kaupassakäyntiin.

– Tietynlainen omista menemisistä päättäminen ja itsenäisyys puuttui ihan aluksi. Siihen oli hankala sopeutua. Onneksi kuntoutuminen etenee nopeasti, ja vaikka en vielä voi ajamaan autoa, pystyn jo kävelemään reilun kilometrin matkan kauppaan.

Jatkuva kipu on poissa – ja se on ihanaa

Emmi oli ehtinyt tottua kivun jatkuvaan läsnäoloon nivelrikon ja synnynnäisen lonkkavikansa sekä siitä johtuvien aikaisempien leikkausten vuoksi. Vanha kipu loppui leikkauksella kuin seinään. Pari ensimmäistä päivää leikkauksen jälkeen jalka oli hyvin kipeä. Sen jälkeen kipu alkoi helpottaa

– Leikkauksen jälkeinen kipu on täysin erilaista kuin ennen. Nyt kipu johtuu siitä, että jalkaa on leikattu. Sitä ilmenee vain tietyissä asennoissa sekä liikkeelle lähtiessä, ja se vähenee koko ajan. Sitä kipua, joka on läsnä joka asennossa – jota ei pääse pakoon – ei ole enää ollenkaan. Se on aika ihanaa.

Kaikista tiukimman särkylääkkeen Emmi on pystynyt jo jättämään kokonaan pois ja suunnittelee toisen jäljellä olevan lääkkeen vähentämistä. Hän kokee, että paraneminen on ollut todella nopeaa.

– Tuntuu, että olen päässyt hirveän helpolla. Olen jatkuvasti hämmästellyt sitä, kuinka pian leikkauksesta olen mitäkin uutta pystynyt tekemään. Olen huomannut, että toipuminen vaatii kuitenkin myös malttia, vaikka tekisi mieli jo touhuta täysillä, Emmi summaa kokemustaan. – Kaiken kaikkiaan on tosi hyvä fiilis. Kaikki on mennyt hirveän hyvin.

_________________________________________________________________________________________________________________________________________________