Uusi elämä alkaa Coxasta

25.04.2018 — Potilastarinat

Juttusarjassa seurataan 37-vuotiaan Emmi Putkosen matkaa tekonivelleikkaukseen Coxaan sekä hänen leikkauksen jälkeistä toipumisaikaansa ja paluuta takaisin tavalliseen, kivuttomaan elämään.

Osa 1: Emmin matka Coxaan

Nuoresta iästään huolimatta 37-vuotias lastantarhanopettaja  on ollut kirurgin veitsen alla jo monta kertaa. Synnynnäinen lonkkavika ja sen myötä tavallista varhemmin kehittynyt nivelrikko vie hänet vihdoin pitkän ja kivuntäyteisen matkan jälkeen tekonivelleikkaukseen Coxaan. Emmin odotukset ovat nyt korkealla: hän toivoo saavansa Coxasta uuden elämän.

Emmin lonkka leikattiin ensimmäisen kerran, kun hän oli parin kuukauden ikäinen. Vasen jalka ei kasvanut samaan tahtiin kuin oikea, ja siihen tehtiin pidennysleikkaus Emmin ollessa 11-vuotias. Seuraavina vuosina leikkauksia tuli useita lisää.

– Reisiluun pää on epämuodostunut, ja on ollut aina tiedossa, että jossain vaiheessa se tulee pettämään. Kukaan ei vain ole osannut sanoa, milloin se tapahtuu. Tällä hetkellä siinä on jo nivelrikko, Emmi kertoo.

Myös jalan liikerata on aina ollut heikompi kuin terveen jalan. Viimeisen 5–6 vuoden aikana liikkuvuus ja kivut ovat pahentuneet jatkuvasti. Muutos tapahtui pikkuhiljaa, minkä vuoksi Emmi ei heti kiinnittänyt asiaan sen vaatimaa huomiota.

– Reilu pari vuotta sitten huomasin, että juoksu ei enää onnistunut. Vähän aikaa ajattelin, että tämä menee ohi. Mutta sitten kipu paheni niin, etten pystynyt nukkumaan enkä liikkumaan.

Siitä alkoi vuosien lääkärikäyntikierre.

Liian nuori Coxaan?

Prosessi alkoi tavalliseen tapaan työterveydenhuollon kautta. Lonkka kuvattiin, ja kuvista oli nähtävissä epämuodostuma ja nivelrikko. Aluksi hoidoksi kokeiltiin särkylääkettä. Lääkkeet eivät kuitenkaan poistaneet kipuja. Noin vuoden päästä siitä Emmi tapasi ortopedin, joka totesi pitkälle edenneen nivelrikon ja määräsi tiukemmat särkylääkkeet. Coxaan pääsyä hän ei pitänyt Emmille mahdollisena vielä vuosiin tämän nuoren iän vuoksi.

– Sillä tiedolla menin eteenpäin. Samalla työterveyskäynnit ja sairaslomat lisääntyivät koko ajan, koska lastentarhanopettajan työssäni joudun koko ajan liikkumaan, menemään ylös ja alas, ottamaan nopeita liikkeitä ja asentoja. Ärsyyntynyt jalka ei niistä tykännyt.

Emmi sai hetkellisesti helpotusta hermokipuun ja jalan toimintaan fysioterapiasta, mutta pitkäaikaista apua ei siitäkään ollut. Loputon lääkkeiden syönti turrutti ja väsytti, eikä kuitenkaan auttanut tarpeeksi – kipu oli aina läsnä. Säryt estivät tekemästä mitään enää kotonakaan ja työpoissaoloja kertyi runsaasti. Ymmärtäväiset työtoverit ja lähiesimies ovat auttaneet jaksamaan, mutta poissaoloista tulee Emmille itselleen huono omatunto.

Vihdoin viime vuoden lopulla Emmi tapasi uudestaan ortopedin, joka suostui Emmin pyynnöstä kirjoittamaan lähetteen Coxaan, mutta ei antanut toivoa leikkaukseen pääsystä.

– Menin Coxaan valmiina taistelemaan saadakseni vastauksia siihen, mitä voin tehdä, jos en pääse leikkaukseen. Coxan kirurgi katseli röntgenkuviani vähän aikaa ja ilmoitti, että leikkaus on suunnitelman mukaan kahden kuukauden päästä. Siinä kohtaa purskahdin itkuun helpotuksesta.

Coxan kirurgi kertoi, että tällaisissa tapauksissa nivel alkaa yleensä 30–40 ikävuoden välillä oireilemaan hyvin äkkiä niin pahasti, ettei sille ole enää tehtävissä mitään muuta kuin uusia nivel.

– Jos olisin sen tiennyt, olisin voinut yrittää edetä toista kautta, pyytää toisen mielipiteen ja vaatia lähetettä Coxaan jo aikaisemmin, Emmi pohtii.

Odotukset korkealla

Coxaan pääsyn jälkeen kaikki on edennyt nopeasti tammikuussa saapuneesta lähetteestä huhtikuulle varattuun leikkaukseen. Leikkaukseen meno ei Emmiä jännitä, oikeastaan päinvastoin.

– Äidiltäni on vaihdettu nivelet molempiin lonkkiin, ja olen nähnyt, kuinka hänen kipuilunsa ja toimintakykynsä on parantunut valtavasti. Hieman mietityttää, kuinka arki alkaa sujua kahden ison koiran kanssa, mutta lähipiiri on jo onneksi lupautunut auttamaan puolisoani toipilasaikanani.

Balettia tanssineen, koripalloa pelanneen ja muutenkin urheilullista elämää ennen viettäneen naisen odotukset ovat nyt korkealla:

– Vaatimattomasti odotukseni on saada aivan uusi elämä leikkauksen jälkeen, Emmi nauraa. – Eniten odotan sitä, että pystyn vain olemaan tarvitsematta miettiä kipua koko ajan. Se tuntuu hassulta ja jopa pelottavaltakin, koska olen elänyt jatkuvien särkyjen kanssa niin pitkään.

– Kohta pystyn juoksemaan, hyppimään, menemään kyykkyyn ja ylipäätään liikkumaan. Voin taas alkaa suunnitella metsälenkille lähtöä koirien kanssa, Emmi iloitsee.