Monipuolisella tutkimustyöllä laadukkaampaa tekonivelkirurgiaa – Coxa on erikoissairaanhoidon tutkimuksen kärkitekijä

11.01.2022 — Ajankohtaista

Yksi tekonivelsairaala Coxan arvoista on sairaalan toiminnan jatkuva kehittäminen. Se näkyy erityisesti tutkimustyössä, jota on tehty aktiivisesti ja tavoitteellisesti yli kymmenen vuotta. Coxan tavoitetta toimia erikoissairaanhoidon tutkimuksen edelläkävijänä tukee menestyminen T-Median Luottamus&Maine-tutkimuksen Innovaatiot-kategoriassa.

Kun Coxan osastonylilääkäri ja tutkimusjohtaja Antti Eskelinen aloittaa aamulla työpäivänsä, se voi tarkoittaa joko tekonivelkirurgin tehtäviä tai Coxan tutkimustyön edistämistä. Työaika kuluu suunnilleen puoliksi molemmissa rooleissa.

Se on Suomessa poikkeuksellista.

Eskelinen aloitti työt Coxalla 14 vuotta sitten ortopedinä. Kun vuonna 2010 hänelle tarjottiin tekonivelsairaalan tutkimusjohtajan paikkaa, hän tarttui innokkaana haasteeseen.

“Sain itse asiassa aika raakileen käsiini. Coxa oli jo silloin hyvämaineinen sairaala, koska toiminnassa oli keskitytty ensimmäisen 8 vuoden aikana tiiviisti sairaalan perustoiminnan laatuun ja toimivuuteen. Kun tieteellisen tutkimuksen tekemiseen haluttiin paneutua enemmän, lähdin kiinnostuneena tutustumaan uusiin mahdollisuuksiin”, Eskelinen kertoo.

Tutkimuksella on nykyään iso merkitys Coxan toiminnassa. Työllään Eskelinen tukee erityisesti huippulaatuisen hoidon kehittämistä.

“Korkean laadun varmistamiseksi täytyy tuntea oman työn tulokset sekä tekijät, jotka mahdollistavat hyvätasoisen hoidon. Kun halutaan olla huipulla, on tärkeää tutkia ensisijaisesti omaa toimintaa ja sen koneistoa”, Eskelinen sanoo.

TIEDON MÄÄRÄ JA LAATU YHTÄ TÄRKEINÄ TEKIJÖINÄ

Coxa on ollut mukana T-Median tuottamassa Luottamus&Maine-tutkimuksessa. Tutkimuksen Innovaatiot-kategoriassa Coxa sai 3.86 pistettä asteikolla 1–5. Se on hiukan edellisvuotta korkeampi muiden kategorioiden tuloksia mukaillen.

Luottamus&Maine-tutkimuksessa innovaatioilla viitataan siihen, miten erilaiset toimijat kehittävät toimintaansa. Coxan pisteet ovat kategoriassa korkeat, koska sairaalalla on kaksi olennaista ässää hihassaan.

“Jotta tutkimuksen tekeminen ja innovointi olisi mahdollista, tarvitaan taustalle paljon resursseja. Coxa on käytännössä varannut puolet omasta työajastani tutkimustyön tekemiselle, mikä ei ole mikään itsestäänselvyys. Esimerkiksi monet kuntaomisteiset sairaalat ovat prosesseiltaan vähän kankeita, mikä luo tutkimuksen tekemiselle ja sen resursoinnille haasteita”, Eskelinen kertoo.

Toinen Coxan tärkeä valttikortti on kerätyn tiedon määrä ja laatu. 20 vuotta sairaalatoimintaa tarkoittaa myös yli 50 000 tehtyä ja dokumentoitua leikkausta.

“Kaiken ytimessä on Coxan työkulttuuri ja arjen sujuvuus. Kun työntekijät kirjaavat tunnollisesti ja systemaattisesti oikeita asioita ylös, on yhtenäistä dataa käytettävissä moniin eri tarpeisiin. Vastaavaa määrää laadukasta dataa on vaikea löytää jopa Euroopan tasolla”, Eskelinen kertoo.

VAIKUTTAVUUDEN TUTKIMINEN COXAN TÄRKEÄNÄ INNOVAATIONA

Coxan tärkeimpiä tutkimuskohteita ovat lonkan tekonivelten kulumisen haasteiden selvittäminen, polven tekonivelleikkausten vaikuttavuuden tutkiminen sekä vanhusten tekonivelleikkausten ja liitännäissairauksien suhteiden tarkastelu.

“Varsinkin leikkausten arkivaikuttavuuden systemaattinen seuranta ja siitä tehtävä tutkimus on yksi Coxan tärkeimmistä innovaatioista. Vaikuttavuuden tarkastelu pitkällä aikavälillä ja koko hoidettavassa väestössä on hyvin tärkeää. Jos tutkimusta tehdään vain optimaalisissa olosuhteissa eli tarkkaan valikoiduilla potilailla, on vaikea sanoa, millaisia vaikutuksia leikkauksilla oikeasti on”, Eskelinen sanoo.

Suomalaiset potilaat ovat Eskelisen mukaan iso vahvuus kaikessa tutkimuksessa ja innovoinnissa.

“Suomessa on tapana sitoutua hoitoon. Vuosienkin päästä vastataan kyselyihin esimerkiksi vointiin ja tekonivelen toimivuuteen liittyen. Jopa 90 prosenttia potilaistamme vastaa tällaisiin yhteydenottoihin. Siksi tutkimusaineistomme ovat olleet hyvin laadukkaita ja niiden tulokset yleistettävissä”, Eskelinen sanoo.

Tutkimuksen päälinjojen rinnalla on lukemattomia muitakin hankkeita. Innovointi ulottautuu myös Suomen rajojen ulkopuolelle, kun Coxan dataa hyödynnetään Euroopan laajuisissa tutkimushankkeissa.

Eskelisen tutkimusjohtajan uran aikana tekonivelkirurgian saralla on tutkittu monia erilaisia innovaatioita. Tutkimuskohteina ovat olleet muun muassa tekoälydiagnostiikka, tekonivelten designin vaikutus leikkaustuloksiin sekä tekonivelten vaurioanalyysien tulosten yhdistäminen kliiniseen potilasdataan kulumisen aiheuttamien kudosreaktioiden selvittämiseksi.

“Erityisesti kansainvälisten verkostojen ja yhteistyökumppaneiden hankinta on tukenut tutkimustyön monipuolisuutta. Niiden avulla tutkimusta voidaan tehdä ihan arkisista perusasioista sekä hyvinkin moderneista innovaatioista”, Eskelinen sanoo.

Tämä on kolmas blogiartikkeli kuusiosaisesta juttusarjasta Luottamus&Maine-tutkimukseen liittyen. Lue aiemmat osat tästä.

Artikkelin haastattelussa tutkimusjohtaja Antti Eskelinen

Mikä Luottamus&Maine-tutkimus?

T-Median kehittämä Luottamus&Maine-tutkimusmalli selvittää vuosittain organisaatioiden luottamusta ja mainetta. Tällä tavoin yritykset voivat tutustua  omiin vahvuuksiinsa ja kehitettäviin seikkoihin omalla alallaan.

Tutkimuksessa mitattavat kategoriat ovat työpaikka, palvelut, vastuullisuus, vuorovaikutus, innovaatiot, johto, talous ja hallinto. Vuonna 2021 Coxan kokonaispistemäärä nousi 3.75 pisteestä 3.83 pisteeseen. Tutkimuksessa oli mukana 29 yksityistä, julkista ja kolmannen sektorin sote-alan toimijaa ja pisteillään Coxa sijoittui näistä ensimmäiseksi.