Coxan historia

Tekonivelsairaala Coxa Oy:n toiminta alkoi vuonna 2002. Yli kymmenessä vuodessa Coxasta on kasvanut erittäin merkittävä alansa toimija. Matkan varrelle mahtuu monia upeita virstanpylväitä.

Coxan 15-vuotis historiikki

2015

Jo viidesosa potilaistamme tuli leikkaukseen valinnanvapauden kautta ja Coxan leikkausmäärä nousi yli kolmeentuhanteen. Henkilöstömme määrä ylitti kahdensadan.

Hymyilevä nainen kävelysauvojen kanssa

 2014

Vuoden alusta astui voimaan terveydenhuoltolain muutos, jonka ansiosta potilas voi valita erikoissairaanhoidon hoitopaikkansa mistä tahansa suomalaisesta julkisesta sairaalasta. Aloitimme Helsingin Ruoholahdessa polikliinisen vastaanoton, joka vakiinnutti toimintansa. Kansainvälisissä vertaisarvioiduissa julkaisusarjoissa julkaistiin vuonna 2014 ennätykselliset 27 Coxan omaa tai yhteistyötutkimusta.

2013

Vuonna 2013 Coxasta kotiin -projekti eteni toimintatavaksi, ja yli 60 % potilaista kotiutui suoraan Coxasta. Vuoden aikana muutimme potilastyytyväisyyden mittauksen ns. suosittelijaindeksiin. Tulos oli meille ylpeyden aihe, 95 prosenttia potilaistamme suosittelisi meitä.

Kaksi kirurgia konsultoivat leikkaussalissa

2012

Coxan tutkimustoiminta oli vahvasti edustettuna AAOS:n vuosikokouksessa San Franciscossa. Omia ja yhteistutkimuksia esiteltiin yhdessä esitelmässä ja neljässä tieteellisessä posterissa. Coxan yhteistutkimus London Imperial Collegen kanssa oli esillä myös nk. Specialty Dayssä.

Kolme miestä rivissä

2011

Coxan laadunhallintajärjestelmää alettiin rakentaa jo vuonna 2003. Vuonna 2011 sertifikaatti uusittiin toisen kerran. Jatkuva kehittäminen toteutuu Lean-mallin mukaisesti.

Inspecta sertifikaatti

2010

Coxan toimintaympäristö muuttui: uusi 2010 säädetty terveydenhuoltolaki lisäsi mm. vaativaa erikoissairaanhoitoa tarvitsevien potilaiden mahdollisuutta valita vapaammin hoitopaikkansa.

Kaksi lääkäriä tietokoneella konsultoimassa

2009

Coxa aloitti hoitoprosessien Jatkuva kehittäminen -hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa. Coxasta kotiin -projekti laajeni lähes kaikkiin asiakasryhmiin

Rapid recovery: Coxasta kotiin -lappu

2008

Coxan uusi laajennusosa otettiin käyttöön. Huonetilan lisäys on yli 3000 m2. Samana vuonna otettiin vaiheittain käyttöön myös uusittu tietojärjestelmä

.Coxan Tampereen sairaalan laajennusosan julkisivu

2007

Aloitimme uuden hoitomallin suunnittelun yhteistyökumppanien kanssa. Henkilöstön kunnioittaminen ja jatkuva kouluttaminen ovat osa Coxan menestystä. Coxa toteutti laajan, koko henkilöstölle suunnatun strategisen koulutuksen.

2006

Vuotuinen leikkausten määrä nousi jo yli 2500:n ja henkilöstön määrä 130:een. Tilat alkoivat käydä pieniksi. Laajennusosan rakentaminen alkoi vuoden 2006 keväällä. Suunnittelussa huomioitiin Coxan tarpeet tulevinakin vuosikymmeninä.

Coxan Tampereen sairaalan uuden julkisivun luonnos

2005

Coxan leikkausmäärä nousi yli kahteentuhanteen. Samana vuonna Coxalle myönnetään ISO 9001 laatusertifikaatti.

Kolme kirurgia tekonivelleikkauksessa

2004

Coxa sai huomiota julkisuudessa varsin paljon ja Suomen Kuvalehti kirjoitti: “Coxa Oy tuo sairaalaan liike-elämän oppeja, kustannustehokkuutta ja laatua – Se on tekonivelten merkkikorjaamo”.

Kirurgi pesemässä käsiä

2003

Ensimmäisenä täytenä toimintavuotena leikkauksia tehtiin jo lähes 1 500. Hoitoprosessien kehittämisellä pyritään siihen, että kotiutus voisi turvallisesti olla mahdollista jo 2–3 vuorokautta leikkauksen jälkeen.

2002

Uusi, uljas rakennus valmistui. Rakennuksessa on 26 sairaansijan vuodeosasto, 10-paikkainen heräämö ja viisi tilavaa leikkaussalia. Sairaalaan rekrytoitiin 61 uutta työntekijää. Täysipainoinen leikkaustoiminta alkoi saman vuoden syyskuussa.

Miehiä illallisella

2001

Tekonivelsairaalan rakentaminen alkoi. Työt etenivät vauhdikkaasti, ja pääsimme viettämään harjakaisia samana vuonna.

Tekonivelsairaala Coxan rakennustyömaa

2000

Ideoimme Tampereella tekonivelosaamiskeskusta alun perin jo 90-luvulla. Lähtölaukauksen hankkeelle saimme kuitenkin vasta vuonna 2000 ja aloitimme heti samana vuonna tilojen suunnittelun.

Luonnos Coxan ensimmäisestä sairaalasta